Puolueiden sisäisiä ristiriitoja pitäisi käsitellä avoimemmin

Pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kirjoitti (HS 18.11.) taistolaisten katoamisesta poliittiselta kartalta. Mielestämme hän moralisoi omituisesti jokaiseen poliittiseen puolueeseen liittyvää sisäistä ristiriitaisuutta.

Akkanen moittii Vasemmistoliiton toimintaa Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa, koska taistolainen “vähemmistöryhmä” vaikeutti hallitustyöskentelyä. Ikäänkuin Lipposen hallituksessa istuminen olisi ollut Vasemmistoliitolle hyväksi.

Juuri Lipposen hallitukset ovat vastuussa tasa-arvoisen hyvinvoinnin romuttamisesta. Jälkikäteen vasemmiston sisäistä keskustelua voidaan pitää pikemminkin poliittisen rohkeuden osoituksena, kuin petturuutena, oli ”taistolaisten” näkemyksistä mitä mieltä tahansa.

On myös vaikea hyväksyä Akkasen tapaa niputtaa SKDL:n ja nykyisen Vihreän liiton toimintaa. Hän haluaa tarkoitushakuisesti leimata vasemmiston ja vihreiden politiikan kaksinaamaiseksi, vaikka juuri nämä ovat tuoneet avoimesti esille sisäiset ristiriitansa.

Jokaisessa puolueessa on enemmistönsä ja vähemmistönsä. Emme kuitenkaan näe kirjoituksia esimerkiksi Kokoomuksen äärioikeistolaisen siiven edesottamuksista tai kamppailusta finanssipääoman ja perinteisen teollisuuspääoman välillä.

Kolme suurinta puoluetta näyttäisivät luottavan siihen, että keinotekoinen yksimielisyys peittää poliittisen linjattomuuden. Puolueiden sisäisiä linjaristiriitoja tulisi käsitellä julkisesti entistä avoimemmin eikä piilotella niitä keinotekoisesti. Tämä lisäisi poliittista keskustelua ja murtaisi nykyistä suuntausta, joka tekee politiikasta vain “hyvää hallinnointia”.

Akkasen retoriikka peilaa oikeistolaista käsitystä vasemmistosta. Kaikella vasemmistoon liittyvällä on yhteys Neuvostoliittoon. Tämä ei ole pätevää poliittista historiaa, sillä tilanteet olivat paljon monimutkaisempia. Jos nykyaikana jokin poliittinen suuntaus toimii neuvostoliittomaisesti, niin se on oikeisto, joka pakottaa, kontrolloi ja komentaa yhteiskuntaa yhden totuuden alle.

Akkanen väittää myös, että sukupolvenvaihdos tuo vasemmistoliittoon ”globalisaatiokriittiset anarkistit”. Häneltä unohtuu, että vasemmisto on ollut alusta lähtien kansainvälinen liike ja anarkistien politiikkaan kuuluu pysyä erossa puoluepolitiikasta.

Sen sijaan vasemmistoliitto näyttäisi houkutelleen riveihinsä huomattavan määrän prekaareja duunareita sekä tietotyöläisiä, jotka ovat kiinnostuneita aidoista poliittisista vaihtoehdoista. Se tarkoittaa ristiriitoja oikeiston kanssa, mutta myös puolueiden sisäisten linjaristiriitojen esiintuomista. Punavihreän rintaman rakentuminen tarkoittaa avointa keskustelua ja näennäisen puoluekurin murtumista niin vasemmistossa, vihreissä kuin SDP:ssä.

Uusi vasemmisto on kypsä unohtamaan enemmistöläis- ja vähemmistöläiskortin käytön. Oikeisto sen sijaan näyttää epätoivoisesti takertuvan menneisyyden haamuihin, kuten taistolaisiin. Voidaan kysyä, onko oikeistolla enää muuta jäljellä, kuin lähes kaksikymmentä vuotta sitten kaatuneen Neuvostoliiton rauniot?

Kirjoitettu yhdessä Jukka Peltokosken kanssa. Julkaistu Hesarissa 22.11.

Yksi vastaus artikkeliin Puolueiden sisäisiä ristiriitoja pitäisi käsitellä avoimemmin

  1. Akkasen mukaan puolueiden sisäinen politikointi pitäisi siis laittaa jäihin tai ainakin pitää hyvin mietona. Eikö juuri se, että kissa nostetaan pöydälle, myös lisää yhtenäisyyttä? Siellä missä kaksi tai useampi ihminen kokoontuu, on aina myös useampi mielipide. Varmasti niistä suurista linjoista ollaan aikas lailla samaa mieltä, mutta kyllä asioita täytyy voida kyseenalaistaa. Kuinka liikettä viedään eteenpäin ja pysytään ajan hermolla, jollei voida edes keskenään käydä kipeääkin depattia?
    60-70-luvulla politiikkaakin olivat uudistamassa nuoret. Nytkö ruorissa pitäisi hamaan tappiin asti olla nämä silloiset nuoret? Kyllä liikettä ja politiikkaa pitää olla tekemässä niiden, joidenka momentum kulloinkin on. Olkoonkin se sitten vaikka kuinka radikaalia. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa, mutta ei rajaamalla ilman perusteita jotkut ryhmät pois keskustelusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s