Avainsana-arkisto: vihreä kapitalismi

Vihervoitelua kapitalistiseen koneistoon

They hang the man and flog the woman,
Who steals the goose from off the common,
Yet let the greater villain loose,
That steals the common from the goose.
– Pohjoisamerikkalainen kansanruno, noin 1764

Puhe ja suunnitelmat tuotannollisesta muutoksesta kohti ”ekologisesti kestävämpiä ratkaisuja” näyttäisivät olevan yhtä muodikkaita kuin harvard-eliitin pukukoodi ”kenelle tahansa”. Mm. uhkaavan ilmastokatastrofin, peak oilin ja ympäristötuhojen myötä porvarikin näyttäsi olevan halukas (ja miksi tosiaan ei olisi) näpräilemään ties minkälaista lamppua ja ropelia maapallon pelastamiseksi. Ehkäpä voisi sanoa, että tämä tuotannollinen muutos, tai tarve siihen, on ns. yleisen mielipiteen hyväksymä.

Ok.

Vihreän kapitalismin eräs keskeinen ongelma on, ettei se kysy millaisen muodon tämä ”muutos” tulee saamaan? Millaisia teknologioita otetaan käyttöön ja kenen etuja näillä ajataan, entäpä kenen ehdoilla näitä tuotetaan? Kuka repii voitot ja kenen selkärangasta revitään? Kuka valjastaa uusien ekokeksintöjen pääomavirrat, raaka-aineet ja tiedon – kuka (mikä) alistaa ”ekotyövoiman”? Kiinnostaako ketään millainen tämä prosessi tulee olemaan? Kaoottinen, väkivaltainen, pakottava ja entisiä sosiaalisia hierarkioita globaalisti ja alueellisesti jyrkästi vahvistava – vai?

Uusiutumattomat energialähteet, kuten fossiiliset polttoaineet sijoittuvat pienille strategisesti tärkeille alueille, jotka ovat jo valtioiden ja yritysten valtaamia. Veriset kamppailut näistä resursseista leimaavat viimeisen kahden sadan vuoden historiaa (toki tämä kamppailu esimerkiksi öljystä jatkuu edelleen; ei suotta yksi mielenkiintoisista uutisista viime aikoina ole ollut pohjoisten napajääalueiden öljyvarojen valtaussuunnitelmat sellaisten maiden kuten Kanada, Yhdysvallat, Venäjä ja Tanska toimesta).

Toisaalta: miksi ylipäätään olettaa, että siirtymä fossiilisista polttoaineista olisi 2000-luvulla jotenkin säyseä? Että niin kun kapitalisti antaa huilun soida ja muu väki tanssii leppoisasti vihreätä jenkkaa – ei saatana. Eikö tämä ole illuusio jo siinäkin valossa, kun tarkastelemme viimeaikojen yhä väkivaltaisempaa kamppailua viimeisistä vanhoista energiavaroista. Toisaalta: kun globaali uusiutuva energiasektori kasvaa, samalla kasvaa kapitalistinen yksityisomistukseen perustuva kamppailu tästä sektorista, mikä johtaa paisuviin patentteihin, väärinkäytöksiin ja väkivaltaiseen commonsien rajaamiseen.

Pitäisikö miettiä tätä hässäkkää pikkasen eri kantilta? Mitä jos energialähteitä, infrastruktuureineen, teknologioineen, ja tietoineen alettaisiin miettimään commonsien kehyksessä?

Tämä ei tarkoita, niin kuin ei commons-ajattelu muutenkaan, mitään valmista ylhäältä asetettua ”pakkokoneistoa” yhteisen toteuttamiseksi (sehän olisi kutakuinkin yhteisen negaatio), mutta se ei myöskään tarkoita pelkkää teoreettista kikkailua samaan aikaan kun kapitalismi pitää globaaleja planeetan grillausjuhlia. Pikemminkin kyseessä on monimutkainen sosiaalinen kamppailu, joka lähtee vain ja ainoastaan alhaalta käsin. Siitä voidaan myös olla varmoja, että kamppailu pelkästään energialähteistä, ei tule takaamaan laajempaa sosiaalista muutosta, eikä planeetan tulevaisuutta.

Tä? Siis mitä?

Niin, eikö olekin mielenkiintoista, että meidän lavastekapunkilaisten on helpompaa kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu?

Vihreä kapitalismi = vihreä kaput.

Takaisin energiaresursseihin. ”Uusiutuvien” energialähteiden globaalissa sijainnissa tilanne on erilainen kuin uusiutumattomissa: ne levittyvät kaikkialle maapallolle. Tämä luo näille aluille erityisen strategisen tärkeyden. Toisaalta, vaikka haluamme puhua commonseista ja etenkin ns. uusien commonsien, kuten tiedon ja geeniperimän rajuista yksityistämisistä (ja näiden takaisin valtauksesta), niin kapitalismin syntyvaiheen, alkuperäisen kasautumisen aikainen yhteismaiden väkivaltainen aitaus voi saada vihreässä kapitalismissa version 2.0. (kuten mm. Kolumbiassa näyttäisi käyvän palmuöljybisneksen riistäessä väkivaltaisesti paikallisyhteisöjen perinteiset yhteismaat). Tällä ei tarkoiteta, että kamppailu yhteismaiden puolesta olisi ensisijaista muiden commonsien kustannuksella, pikemminkin päinvastoin; kaikista commonseista kamppaileminen tulee tapahtua yhtäaikaisesti (toki siinä vaiheessa, kun päästään puhumaan esimerkiksi commonsien kiertokulusta, voidaan eri commonseille kaavailla strategisesti erilaisia merkityksiä, kuten esimerkiksi verkostoyhteiset, netti ja vapaat ohjelmistot voivat toimia mm. kommunikaatiovälineinä/välittäjinä yhteismaan ja yhteisen koulun tai yliopiston välillä jne.).

Oli miten oli, niin commonsit suljetaan useimmiten valtion väkivaltakoneistolla ja imetään kuiviin, oli energialähde miten uusiutuva tahansa, suuryritysten toimesta, samaan aikaan kun paikallisyhteisöt hajotetaan/karkotetaan, eikä heille tarjota edes muodollista mahdollisuutta oman alueensa ja yhteisensä järjestämiseen. Saati, että pyrittäisiin edes puhumaan ekologisesti (ja sosiaalisesti) kestävästä tuotannon yhteisestä järjestämisestä.

Tarkastellaanpa commonssien käyttöä ja järjestämistä pelkistetysti ja vertikaalisesti. Historoitsija Peter Linebaughin parin vuoden takaisessa teoksessaan The Magna Carta Manifesto esittämää teesiä mukaillen voitaneen todeta, että commonsien ”käyttämiseen” ei liity mitään jymy-yllätystä: ylhäältä puhaltava talous-poliittisen eliitin, suuryritysten ja kapitalististen hallitusten, tuuli jättää jälkeensä niin ekologisen katastrofin, ryövätyn viljelysmaan, finassikriisin, kuin alkoholismin, lääkehoidon, prostituution, köyhyyden…jne.

Sen sijaan alhaalta puhaltavan tuulen voima on täysin erilainen. Historiallisesti commonsit ovat syntyneet ihmisten työstä ja tähän työhön liittyvästä vastuusta. Commonsit siis luodaan alhaalta käsin, tavallisten ihmisten, työläisten toimesta. Heidän toimestaan niistä otetaan myös vastuu, ja huolehditaan mm. tuottavuudesta ja commonsien sopivasta kuluttamisesta (mikä tarkoittaa common sensellä (!) kutakuinkin sitä, että hakkaan sen verran puita, että vähintään saman verran kasvaa tilalle – laajenna itse esimerkki vaikkapa informaatioteknologisiin verkostocommonseihin).

Yhteiset kaupungit, viljelysmaat, tehtaat, wikipediat, avoimet ohjelmistot, terveys- ja koulutuspalvelut, rokotteet, lääkkeet, tuulimyllyt ja bioteknologinen tieto muun muuassa ovat yhteisesti rakennettuja, ja niistä kannetaan ja voidaan kantaa yhteisesti vastuu.

Samaan aikaan niiden päälle on laskeutunut myrskytuuli, joka on valmis kaikin mahdollisin keinoin ensin aitaamaan, eli yksityistämään commonsit, ja siten ne myös tuhoamaan.

Mitä se populistinen ’kaupunkilainen taas höpöttelee? Sitä vaan, että jos päätöksiä tästä ”ekologisesti kestävästä” (ehkäpä yksi aikamme vesittyneimmistä termeistä) tehdään kapitalististen markkinoiden puitteissa, meidät imetään kuiviin työssä (ja ns. vapaa-ajalla), samaan aikaan kun meidät usutetaan myös toisiamme vastaan. Jos asiat taas hoidetaan porvarillisen valtiokoneiston puitteissa, meidät pyritään manipuloimaan uskomaan, että ”pakolliset ja kiireelliset” muutokset kohti vihreää kapitalismia, on kaikki mitä pystymme tekemään katastrofin estääksemme – vaikka juuri tämä vihreä kapitalismi, voi olla pitkitettynä kriiseistä viimeisin. Tai kuten Propagandhi on asian muotoillut:

Ever get the feeling you’ve been played?
Well, that’s rock for sustainable capitalism and you know,
we may face a scorched and lifeless earth,
but they’re accountable to their shareholders first.
That’s how the world works.

Elämämme ja toimeentulomme hallinta voi perustua vapauteen, josta hayekit, friedmanit ja wahlroosit eivät uskalla puhua: yhteisen vapauteen (the freedom of the commons). Vapaus on ensisijaista suhteessa mihinkään tekniseen muutokseen. Ehkäpä muutos on ymmärrettävä jotenkin sen suuntaisesti miten Kolja Abramsky ja Massimo De Angelis ovat sitä kuvailleet:

”Yhteisen vapaus on luova voima, joka ei perää lentokoneella liikkumisen kieltämistä, mutta ei myöskään uuden lentokenttäterminaalin rakentamista, eikä se saarnaa veganismia, mutta ei myöskään mainosta hampurilaisia lastenleluilla. Se ei ole ideologisesti sitoutunut kumpaankaan, sillä sosiaalisen yhteistyön näkökulmasta nämä ovat typeriä ideologisia sitoumuksia, koska ne asettavat a priori rajotteita ennemmin kuin edistävät yhteisestä nousevaa vapautta.

Sillä, kun pienennämme kilpailun oravan pyörää ja keinotekoista niukkuutta elämässämme; kun lopetamme commonsien aitaukset ja aloitamme yhteisen takaisin valtauksen kaikkialla; kun toteutamme ruokasuvereeniteetin ja lokalisoimme ruoantuotannon; kun hankkiudemme eroon suurimmasta osasta automarketteja ja niiden häpeällisestä tuhlailevasta energiankulutuksesta, joka vain manipuloi meitä ostamaan pitkälle muunneltua ruokaa; kun perustamme yhteisiä työpajoja korjaamaan kotitalouskoneita, sen sijaan, että tuottaisimme tai ostaisimme jälleen uutta romua; kun olemme savuttaneet turvallisuuden terveyden- ja vanhustenhuollossa, koska emme halua kummankaan, ei niin kapitalististen markkinoiden kuin kapitalistisen valtionkaan, usuttavan sukupolvia toisiaan vastaan; kun takaamme pääsyn internettiin kaikkialla maailmassa, ja takaamme vapaan pääsyn digitaalisiin kirjoihin ja julkaisuihin kiihdyttämään yhteistä kuuden miljardin ihmisen luovuutta virtuaalisten yhteisöjen moninaisuudessa; kun lakkautamme patenttijärjestelmän, ja takaamme täydellisen mahdollisuuden jakaa yhteistä tietoamme kohdataksemme aikamme haasteet missä tahansa planeetalla; kun globaali finanssijärjestelmä on muutettu kommunikaatioverkostoksi koko planeetan commonsien välillä ja kanavaksi sosiaalisten voimien jakamiseksi, samaan aikaan kun hedge-rahasto -managerit, pörssimeklarit, vakuutusmyyjät, ja finanssioperoijat on uudelleenkoulutettu oppimaan taidot kantamaan vastuun yhteisestä pikemmin kuin odottamaan vain jotain yhteiseltä; kun romun edestakaisin hilaamista pitkin planeettaa ei enää pidetä ”talouskasvuna” vaan ”järjettömyyden kasvuna”; kun lentokoneidemme, autojemme ja juniemme käyttö ei enää perustu kiihtyvään [ja sekoittuvaan] työn ja vapaa-ajan rytmiin, vaan puhtaaseen haluun liikkua, matkustaa ja kohdata yhdessä muiden tasapainoisten ja terveiden yhteisöjen kanssa; kun emme enää pelkää toista, koska tunnistamme toisessa siskon tai veljen kaukaisesta yhteisöstä, jolle toimeentulomme myös osana tätä yhteisöä on kaikkien yhteinen etu; kun kytkemme pois päältä miljoonat turvakamerat, ja annamme turvallisuussektorille mahdollisuuden tehdä jotain muuta yhteisen turvallisuuden hyväksi, kuten vaikkapa viljanistutusta, jätteiden keräystä, tai avustamista vanhusten- ja lastenhuollossa; kun roskapostiteollisuus muutetaan roskankierrätysteollisuudeksi; kun tuotteiden mainostajat muuttuvat yhteisön organisoijiksi; kun kaiken ikäiset opiskelijat muuttuvat kaiken ikäisiksi ihmisiksi, ja kasvatuksesta tulee jotain muuta kuin kykyjen hankkimista työmarkkinoita varten; kun meidän kaikkien stressitaso putoaa mittavasti kilpailupaineen pudotessa harteiltamme; kun tajuamme kuinka typeriä olemme, kun emme tajua, että jopa paska (lannan muodossa) on puolellamme käyttäessämme sitä maltillisesti auttamaan meitä planeetan pelastamisessa…niin silloin on meidän yksilöllisten valintojen konteksti muuttunut. Ja kontekstissa tapahtunut muutos on se, joka lopulta pelastaa tämän planeetan, kuin myös meidät – ei tämä tai tuo energiamuoto ja -lähde.”

Niin. That’s how the world works.

Mainokset